maanantai 26. syyskuuta 2011

jeejee

Taas oli viikko takana.
 Taas huonoa keliä ja epämotivaatiota.

Selvästi kiinnostus pudonnut ensimmäisitä viikoista.
Toki niitä löytyisi muttei vaan jaksa. Lauantaina löysin työpaikan parkkipaikalta sikspäkillisen tyhjiä pulloja. Edes jotakin. Oli siinä jotain muutakin poimittu.

Ilmat alkaa viilenemään, pitäisi hankkia jotkut hanskat jos aikoo vielä pyörällä ajella. Tänäänkin olisi ollut kuiva keli mutten viitsinyt suorittaa kierrosta enkä ajanut pyörällä treeneihin. Autolla sen sijaan, parkkipaikalta löysin spurdoshopper-tölkin. Jee edes siitä.

Juon nyt kolmatta olutta, viimeinen ensimmäisestä olutlaatikosta joita käytiin elokuussa hakemassa. Hitaasti mutta varmasti tyhjenee. Ja pitihän saada kaappiin vähän tilaa.

Ainiin, viime viikon saldo peräti 2€.
Ei kivaa, mutta samapa tuo. Jos vaikka tipahtaisi viikonloppuna 10miljoonaa lotosta niin voisi sanoa töille hyvästit, ja pullojen keräämiselle.
Toki siitä potista saisi myös sisarukseni osansa. Ja miljoona menisi samantien hyväntekeväisyyteen, olisihan tuo kymppimilli sen verran eeppinen määrä.

Njäh. Voisi tyhjentää tölkin ja mennä unille.

Lukeeko tätä muuten edes kukaan?
Ei kai

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Viijes viikko

Taivaalta satoi ripulia. Vettä hieman liikaa, erittäin huonosti löytyi pantteja alkuviikosta. Eikä sateen takia jaksanutkaan käydä pahemmin ulkona. Töissä löysin vessasta pullon.

Viikonloppuna sitten löytyi vähän paremmin, olisiko tämän viikon tulos nelisen euroa.
Ei jaksa laskea, tässä viskiä juon ja kuuntelen Kyykkä Käärmettä & Silmälappusteveä
Hyvää musiikkiva.

Meinasin rustata pidemmin..
No ei tullut lottovoittoa, olisi kyllä kelvannut.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Neljäs viikko

Ei jaksanut eilen rustailla. Rustataanpa nyt sitten kun muistaa/jaksaa.

Öö. No ei muistikuvia hirveästi, taisi tulla vettä?

Jeejee. No tuli niitä pulloja ja tölkkejä jonkinverran keräiltyä. Loppuviikko oli kyllä hiljainen. Perjantaina päivällä kierros tuotti euron, lauantaina oli harrastuksia ja illalla alkoholisoitumista. Sunnuntai luonnollisesti hieman hiljaisempana meni.
 Tuli sieltä silti joku 6.50€
Purkissa siis joku 35€ nyt.

Eilen ei tullut kuin 10c arvoinen pullo työpaikan vessasta. Jotain sekin.
Tänään huomasin puskassa tölkin. Erittäinkin sateista on ollut niin se on hiljentänyt pullojen putkahtelua.


NJäh.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kolmas viikko

Ja kolomas viikko takana.

 Alkuviikon olin kipeänä ja muutenkin tuli vettä niin ei viitsinyt oikein liikkua ulkona.
Keskiviikosta eteenpäin sitten tuli kierreltyä pari kertaa lenkillä.
Muistaakseni juuri ensimmäiselle reissulle olisi pitänyt vain minuuttia aiemmin lähteä.
Lukion tupakkapaikalta kun joku poimi juuri kasan tölkkejä.
 Tuli niitä jokunen silti muualta.
Jonkun pitäisi oikeasti koululaisille painottaa etteivät murskaa niitä spurdojuomatölkkejään, onneksi pari kappaletta oli edes jonkinlaisessa kunnossa niin sai palautettua ne.
Perjantai-iltana lähti taas jonkinlainen n tunnin mittainen kierros, enää ei hirveän myöhään voi olla ulkona koska alkaa jo pimenemään.
Lauantai-aamuna treeneistä tullessa löytyi ojasta peräti 50c arvosta pantteja.

Onpas muuten tylysää tekstiä, ei jaksa nyt avautua mistään.
Tai no tuosta karppaamisvouhotuksesta ehkä, prkl kun pitää tunkea nyt sitä kaikkialle, karppaajan leipää, hesessä myydään assburgerisalaattia vaimitälie onkaan, karppaajan unelma on iskulause.
Joka tuutista tungetaan tuota, onhan se toki hyvä että joku noudattaa terveitä elämäntapoja mutta onko tuota nyt pakko tunkea kaikkialta? Itse syön terveellisesti ja monipuolisesti. Riittää minulle, en tarvitse mitään epämääräisiä dieettejä.
Parhaaseen tulokseenhan kliseisesti nuo laihduttajat ja muut intoilijat pääsisivät olemalla syömättä mitään.

No jee kun oli riemukas avautuminen, ei jaksa.

Lauantaina päätimme suunnata elokuviin, auto parkkiin ja keskustaan. Matkalla jo löytyi  85c arvosta tölkkejä, lauantai-ilta kun oli niin ei pahemmin paikkoja auki joihin pantit saisi. No pikkukauppaan sitten, maksoin pari lakupatukkaa panteilla kun ei muuten olisi hyväksynyt. Huijasin purkkiin rahat.
Käytiin katsomassa apinoiden planeetan synty, olihan tuo ihan mainio elokuva.
Paluumatkalla löytyi taas tölkkiä ja pulloa. Jeejeeje, olisi pitänyt ottaa kassi mukaan niin olisi voinut pienen kierroksen suorittaa.
Sunnuntaina taas pikainen kierros, muuten tyhjän kierroksen pelasti lidlin colapullo josta irtosi 40 senttiä.
Jee.

Viikon tuloksena 7.70€.
Kyllä tuossa jäätiin onneksi tavoitteen yläpuolelle vaikkakin tuo 10€/viikko maistuisikin paremmin.
 Mitälie seuraava viikko tuo tullessaan.

maanantai 29. elokuuta 2011

Toinen viikko

Nyt on toinen viikko ohi. Maanantai-iltana rustailen kuitenkin.

 Viikko toi tullessaan 11.30€

Suurimmat saaliit perjantai ja lauantai iltana.
Perjantaina joku 3€, lauantaina 2.50. Enemmän olisi tullut jos en olisi jotain mopojonnea ruvennut kiusaamaan hitaalla vauhdillani.
Prkl. Juuri kaupan edestä poistui joku kassi täynä tölkkejä, tyhjä laatikko laadukasta pirkka-olutta kaupan edessä.
 Vaikka olutta juonkin suht aktiivisesti niin en ole silti tuohon aineeseen alentunut. Joku roti sentään, ei. En ole elitisti joka juo vain tsekkiläisiä munkkioluita joiden nimi on mahdotonta lausua. Karhut, Karjalat yms menevät, mutta jotenkin tuo Pirkka-häiritsee. Toki toisinaan alkosta ja isommista kaupoista lähtee hieman erikoisempia oluita mukaan. Nyt kuitenkin on tallinnan tuomisia joten ei tarvitse niitä miettiä.

Sunnuntaina poimin ohimennen 2 ed-pulloa kun joku nuoripoika asetti ne reippaasti pystyyn maahan.
Kiitos siitä, ja sitten vielä siideritölkki kadunvarrelta.

Viikon tulos siis 11:30

Pitikö jotain rustailla, ei muista.

Tänään maanantaina en poiminut yhtään, hieman kipeänä ollut.
 Jos sitten huomenna?

torstai 25. elokuuta 2011

Perjantai-aamu

Huomenta.
Perjantai aamu, illalla luvassa siis jonkinverran pulloja.

Keskiviikkona ei tullut sitten yhden yhtä panttia. Prkl, en kyllä hirveästi etsinytkään että josko siinä syy.

Eilen sitten ahkeroin enemmän ja kävin työntelemässä muksua vaunuilla joku 1,5 tuntia. Löytyihän sieltä yli1€.
Kiitos teinipojat kaupan edessä kun olitte jättäneet ison kasan pulloja siihen eteen. Yhden vajaaksi jääneen jätin siihen, en viitsinyt kaataa pois vaikka tuskin sitä palattiin juomaankaan.
Jotain hyötyä noistakin siis on.

Illalla vauvan mentyä nukkumaan lähdin uudelle kierrokselle, tasatakseni keskiviikon olemattoman saaliin.
Näytti aluksi heikolta, 40c vain. Kävin palauttamassa pullot lidliin ja lähdin ajamaan takaisin. Ajelin normaalia reittiä mutta kiersin lukion ympäri koska olin nähnyt siellä aiemmin porukkaa.
Keittiön lastauslaiturilla kolme tyhjää oluttölkkiä, ja tupakkapaikalla yksi limsatölkki.
Olisi siellä ollut vielä yksi lidlin 2l pullo, etiketti vain puuttui prkl.

Tänään sitten illalla katselemaan taas joksikin aikaa jos vaikka löytyisi jotakin.
Ja huomenna aamulla herättyäni.

Ja motivoimpa tuota kaulimellahuitojaa.
On alkanut kuntoilemaan, lupasin hänelle vuoden jälkeen niin monta prosenttia pullonkeräystuotoistani kuin hän on pudottanut painoaan.

maanantai 22. elokuuta 2011

Viikko takana

Noniin. Nyt on viikko takana pullojen keräystä.
Lähti ihan hyvin käyntiin. Yli 10€ viikossa on ihan mukava tulos.

Kävin kaupassa ja matkalta poimin kaksi siideripulloa. 40senttiä siis. Pikainen paikasta a paikkaan b kävely vain.


Ainiin, pitääpä mennä laittamaan ne erilliseen purkkiin jotta saa tarkemmin laskettua viikkotuoton.